On heinÀkuun nurmi auringon polttama Kun tuli lahdella syttyy EivÀt suossa enÀÀ vain vedet lepÀile Kun tuli lahdella syttyy Haaveet kuin huvit hetken hehkussa kestivÀt
Kun tuli lahdella syttyy SiellÀ on puettuna havupeitto harteille Kun tuli lahdella syttyy
Kuulen kuinka kiuru laulaa Vai tuulenko kellot lie? Sen siivet kaisloja koskee Kun yö yli lahden vie
Kaksi on rannalla valojen Kaksi kuin heinissÀ heiluen Laajoja laaksojen unet valvotut Hartaita harmauden tuimat teot Yksin ei puuta vasten vajoa Kurottaa nÀkymÀttömÀn rajalla Yksi on tÀhtien tarha kahdella Kantaa kiuru pilvet pÀÀlle Tulilahdella
Niin minÀ olen nurmena nukkunut Kun tuli lahdella sammuu TÀmÀ taimi on kuin maastani taitettu Kun tuli lahdella sammuu EikÀ kasvaa voi se kahdessa heinÀssÀ Kun tuli lahdella sammuu Suvi suoveden maasta hetkessÀ hÀlvenee Kun tuli lahdella sammuu
Kuulen kuinka kiuru laulaa Vai tuulenko kellot lie? Sen siivet kaisloja koskee Kun yö yli lahden vie
Vakavana varjot syliin taimitarhan sulkee NÀin hÀlvenneinÀ pilvet, kuinka kylpivÀt valossaan Hetken katsoin heitÀ, jotka heiniin asettuivat
Vaan haikeana hauraat eivÀt vastaan katsoneetkaan
Vetten yllÀ kulkee kuin kiurun kumma soitto Sen laulu laajennut on halki lahden tulien maan Tumma Tuonen koitto yltÀ heinÀvarren kahden JoitŽ kiuru pesÀÀn kantaa syliin levon Tulilahden